31 heinä

Balansiin lisämateriaalia!

Vihdoinkin tuli inspiraatio päivitellä sivuilleni viime lukuvuonna tekemiäni lisämateriaaleja Balans – svenska för affäsrsstudier -kirjaan. Onpas niitä jo paljon! Kannattaa kurkata, jos ko. kirja on käytössä liiketalouden opiskelijoilla!

Olen viimeisen kahden vuoden aikana käyttänyt ”keskeiset sanat/ rakenteet” -monisteita heikompien opiskelijoiden/ kokeiden reputtajien läpi saamiseen T1-arvosanalla omissa rästipajoissani. Olen ottanut opiskelijat rästipajaan, jossa olen antanu ensin täydentää esim. sanastomonisteen huolellisesti kirjan kanssa. Tämän jälkeen olen sanonut, että opiskelee sanoja luokassa hiljaa itsekseen omaan tahtiin (vähän opiskelijasta riippuen 10-15 sanaa kerrallaan) ja kun omasta mielestään osaa ko. sanat, laitetaan moniste piiloon ja vaihtoehtoisesti joko kysyn sanat suullisesti TAI annan saman monisteen tyhjänä opiskelijalle, johon hän täydentää sanat kirjallisesti. Saatesanoiksi olen sanonut, että jos reputettu koe aiotaan korvata tällä menetelmällä, tulee kaikista koealueen kappaleen sanastoista hallita vähintään 75% saadakseen T1-arvosanan. Eli tällä menetelmällä kolutaan kaikki kappaleet lävitse pienissä osissa rästipajoissa.

Tämä systeemi on toiminut yllättävän hyvin myös heikompien ja laiskempien opiskelijoiden kohdalla. Kun opiskeltava asia on selkeästi hahmotettavissa ja opiskelijat tietävät, että kaikki opiskeltavat sanat/ rakenteet myös kysytään, se motivoi opiskelemaan. Suosittelen kokeilemaan!

Sivulle tuli myös paljon uusia Quizlet-sanastoja Balansin kappaleisiin, joita olen tehnyt opiskelijoille kappaleiden keskeisistä sanoista. Lähetän usein linkin harjoituksiin Wilman kautta, ja ahkerimmat voivat halutessaan harjoitella kotona sanakokeeseen erillaisten tehtävien avulla.

27 huhti

Quizlet-sanastoja eri teemoihin

AMK:n puolella on tullut perehdyttyä hieman syvemmin mm. rekrytoinnin, koulutuksen, reklamaation, puhelinasioinnin ja yritysesittelyn sanastoihin. Laadin ammattialan ruotsin opiskelijoille jokaiseen teemaan Quizlet-sanaston, jonka annoin kotitehtäväksi. Sanastoa sai harjoitella kotona Quizletin eri tehtävätyypeillä.

Muutamalle ryhmälle pidin oikein perinteisen ”läksynkuullustelun”, jolla testasin perussanaston hallinnan. Tästä kuitenkin varoittelin etukäteen. Alkushokin jälkeen (”Siis mitääh? Sanakoe? Meillä? Osattava 50% tai joutuu uusintaan?”) Quizlet osoittautuikin monelle opiskelijalle mieluisaksi tavaksi harjoitella sanastoa. Ja tuloksetkin olivat todella kannustavat; useammat opiskelijat – ja erityisesti pojat – sanoivat harjoittelun olleen paljon mielekkäämpää kuin sanojen harjoittelu esim. listasta.

Att söka jobb – sanasto

Studier och utbildning – sanasto

Telefonord- och uttryck -sanasto

Företagspresentation – sanasto

Reklamation -sanasto

12 helmi

Tala svenska på jobbet!

Facebookin Ammatilliset kieltenopettajat -ryhmä on osoittautunut aivan helmeksi kanavaksi pitää yhteyttä 2. asteen ammatillisiin kieltenopettajiin. Mm. tämä LOISTAVA materiaali oli mennyt minulta aivan ohi, vaikka on jo muutaman vuoden vanha ja sopii amiksen ruotsin (ja AMK-ruotsin) opetukseen kuin nenä päähän! Lahteen aktiivisille kollegoille kiitosta tästä vinkistä! :) Pitihän se heti laittaa tilaukseen ja eilen sain opuksen käsiini.

Tala svenska på jobbet

Kyse on siis Anneli Asunmaan laatimasta ruotsin oppimateriaalista, joka pitää sisällään pelkästään suullisia ”A/B -harjoituksia” nimenomaan työelämän kielenkäyttötilanteita ajatellen. Liikkeelle lähdetään itsestä ja opinnoista kertomisesta, jonka jälkeen siirrytään mm. työstä kertomiseen, small talk -jutusteluun sekä liiketalouden, kokouksien ja työmatkojen aihepiireihin. Lisäksi käsitellään joitain kieliopillisia kokonaisuuksia, kuten prepositioiden käyttöä sekä ajan ilmauksia. Erityiskiitos materiaalin laatijalle kirjan takaa löytyvistä sanastoista, jotka voi monistaa avuksi opiskelijoille. Ja tosiaan; tämä materiaali on nimenomaan tarkoitettu monistetttavaksi, eli ei muuta kun kopiokone laulamaan ilman omantunnon tuskia! Suosittelen lämpimästi!

A/B-harjoitus

 

10 elo

Atto- ja ammattiaineiden integraatiopohdintaa, osa 2

Lomat on nyt sitten todellakin lusittu ja hikinen paluu työpaikalle on tapahtunut. Meillä Riihimäellä ei ilmastointia rakennuksesta löydy ja punatiilinen talovanhus on kerännyt kivasti lämpöä itseensä koko heinäkuun, joten sisäilmassa ei juurikaan ole hurraamista tällä hetkellä. No, eiköhän tämä tästä kohta helpota. Juuri tulleen tiedon mukaan ilmalämpöpumppua ei käytävään heru, joten näillä mennään… Tämän postauksen otsikon ”pähkinää” ei ole tullutkaan pureskeltua vähään aikaan (edellisen kerran 9.3.2014), kun keskittyminen on mennyt AMK-opintoihin valmentavan ruotsin verkkokurssin laadintaan. Kurssi on muuten ihan kohta valmis; muutamat osiot vielä kesken. Siitä siis pian lisää.

Pari päivää sitten etsin oikein kunnolla, pitkän tauon jälkeen uusia nettilöytöjä tälle sivustolle ja sieltähän löytyikin pari esitystä juuri tähän kinkkiseen kysymykseen, miten kieliä voisi (ja onko se edes välttämätöntä?) integroida ammattiaineisiin toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa. SlideSharesta löysin juuri tästä aiheesta Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston kieltenopettaja Johanna Venäläisen diaesityksen aiheesta. Ja siellähän onkin sitten tehty asian eteen töitä – ja paljon! Niin paljon, että Johanna on saanut työstään tunnustuksen ja hänet on valittu Vuoden kieltenopettajaksi 2013! Aivan mahtavaa, että palkinto meni amiksen opettajalle! Myöhästyneet onnittelut kollegalle! Mutta tässä siis Johannan diat:

Aika paljon samoja ajatuksia, mitä itsekin olen pohtinut ja myös paljon samoja konkreettisia asioita, joita olen omassa opetuksessani viime aikoina toteuttanut (Moodle, videot, materiaalin jakaminen). Ei tästä tosin käynyt ilmi, miten koulussa suunnitteluaika kielten- ja ammatinopettajan kanssa on resurssoitu ja käytännön järjestelyt kuten lukujärjestystekniset ja luokkatilakysymykset toteutettu. Tähän problematiikkaan taitaa koko tämä hieno ajatus (ainakin toistaiseksi) meillä Hyriassa tyssätä… Ja kyllä mietin myös henkilökemia-asioita ja sitä, löytyisikö joka osastolta kieltenopetuksesta kiinnostuneita ammatinopettajia meille työpareiksi ja onnistuisiko yhteistyö ja samanaikaisopetus. Toimiva yhteistyö kun ei aina lähde käyntiin ”sormia napsauttamalla” vaan vaatii aikaa ja sekä työpariin että ammattialaan tutustumista.
Löysin myös SASKYn esityksen aiheesta. Waude, miten hienoja projekteja siellä on ollut käynnissä! Kannattaa tutustua linkin dioihin, jos ei vielä ole niitä lukenut! Todella mielenkiintoisen tuntuisia, luovia ratkaisuja, kuten atto-opettajien lukujärjestyksettömyys tai vaihtoehtoisesti joustava lukujärjestys (atto-ope siis kulkee ammattiaineiden tunneilla mukana) ja tarjolla olisi vain tarvittaessa teoria-/tukitunteja atto-aineissa. Tätä suuntausta tukemaan oli esitetty myös tilastoja, joissa SASKYn integroimattoman atto-kurssin läpäisyprosentti olisi 76,4% ja integroidun kurssin 98,1%. Onhan siinä eroa, täytyy myöntää…
Mutta katsotaan nytkähtävätkö nämä asiat meillä Hyriassa eteenpäin lukuvuonna 2014-2015. Suurella mielenkiinnolla jään odottamaan koulun johdon koordinaatteja asiasta. Mutta nyt ei muuta kuin mahtavaa alkavaa lukuvuotta meille kaikille amiksen ruotsin opettajille! Ei ole meillä helppo duuni, mutta voi, miten hauska paikka ammattikoulu on opettaa! Näin ihanan eläväisiä nuoria et lukioista löydä! ;) Nautitaan tästä työstä!
29 heinä

Ruotsin mobiilirastirata

Nyt tulee kerrankin koordinaatit 100%:sti onnistuneeseen ruotsin tuntiin – muidenkin kuin itse opettajan mielestä! Pelkkää naurua, positiivista palautetta ja innostunutta ruotsin tehtävien ratkomista! Ei ihan jokapäiväistä herkkua amiksen ruotsin maikalle. Kyseessä on Ruotsi-aiheinen mobiilirastirata, jonka suorittamiseen varasin kaksoistunnin (2 x 45 min). Toteutin radan jo toukokuussa kaikille seitsemälle silloisen jakson ryhmälleni, mutta postaus aiheesta tulee kevätkiireiden vuoksi vasta nyt. Opiskelijat suorittivat tehtävät pareittain niin, että toisella pareista piti olla älypuhelin/ tabletti, jolla mm. luettiin rastien mahdolliset QR-koodit. Puhelimiin olimme ladanneet ilmaiset QR-koodin lukijat edellisillä tunneilla.

QR-koodien tekeminen oli todella helppoa! Itse käytin QR-koodit.fi -sivuston generaattoria. Suosittelen! Sitten vaan koodien tallennus koneelle ja tulostus. Tein yhdeksän rastia koulumme päärakennukseen. Rastien aiheet liittyivät tietenkin Ruotsiin tai ruotsin kieleen. Ideoita rasteihin hain mm. Uudenmaan Kielitivoli-hankkeen mobiiliradasta sekä Hyvinkään kollegoitteni tekemästä, ”perinteisemmästä” rastiradasta. Näitä yhdistelin, muokkasin, loin uutta ja siitä se syntyi.

Tehtävänannot pitäisi siis vaan tulostaa ja kiinnittää hyviin ”piiloihin” ympäri koulua. Sitten tarvitset koulun pohjapiirrustuksen (tai piirrät sen itse) ja merkitset rastien löytöpaikat (1-9) karttaan. Tulostat oppilaille yhden kartan/ pari ja yhden vastauslomakkeen (alla)/ pari. Ja ei kun kynät mukaan ja menoksi!

Tehtävänannot ja muut tiedostot rastirataan löydät täältä!

10 heinä

Opetusvideoita, osa 2

Nyt täytyy varmaan pistää jäihin tämä videoiden tekeminen tältä kesälomalta; niin hermoja raastavaa hommaa tuntuu olevan meikäläiselle… Tässä vielä kaksi eilen hiki päässä rutistettua videota; toinen adjektiivien taivutuksesta, toinen persoonapronomineista. Ihmisen täytyy varmaan olla vähän hullu, että tekee 28 asteen helteessä sisällä enemmin ruotsin kielioppivideota, kun lähtee rannalle… Täytyy varmaan opetella tuo editointi, että hermo kestää loput kolme videota. Mutta NYT mä suljen tämän koneen!

08 heinä

Opetellaan opetusvideoiden tekoa

Expression Encoder 4Eihän näillä helteillä muutakaan tekemistä keksi kuin kielioppivideoiden nauhoitusta… No ei nyt sentään! Jos rehellisiä ollaan, niin AMK-opintoihin valmentavan ruotsin verkkokurssin teko on levinnyt niin sanotusti käsiin ja paisunut kuin pullataikina. Ja deadlinet lähestyy uhkaavasti. Otin kunnianhimoiseksi tehtäväkseni opetella opetusvideoiden tekeminen keskeisistä kielioppiasioista kurssille ja tälle sivustolle. Ajatuksenani on, että näitä videoita voisi hyvin hyödyntää kieliopin kertaamisessa, itseopiskelussa ja sijaisen apuna, jos itse en ole paikalla.

Taisi tulla haukattua hieman liian suuri pala. Prezillä tehdyt esitysgrafiikat ovat valmiina ja nyt on nauhoitusten, eli puheen aika. Latasin koneelleni Microsoftin ilmaisen Expression Encoder -ohjelman, jolla saa todella kätevästi tehtyä screencast-videoita. Tekniikka ei tällä kertaa tuottanut suuria vaikeuksia ( – kunhan oikea nauhoitusohjelma lopulta löytyi -), mutta itse nauhoitus! Ei hemmetti, mitä tuskaa! Luulisi, että kun selittää samat asiat lukuvuoden aikana kymmeniä kertoja läpi, niin pikkuhiljaa olisi oppinut puhumaan asian läpi loogisesti, selkeästi ja TAKELTELEMATTA! Yeah right! 8-10 minuutin pätkän puhuminen ilman änkytyksiä ja muita sekoiluja on muuten yllättävän vaikeaa. Ja jos itse onnistuin viime metreille asti kohtuullisesti, niin ainakin koira haukahti viimeisellä minuutilla ja pilasi nauhoituksen… Vaikka lopputulos ei tämän kummosempi ole, niin voin kertoa, että ei todellakaan ollut purkissa muutamalla otolla! 20 otosta on lähempänä totuutta.

Tässä nyt kaksi ihka-ensimmäistä opetusvideotani. Oman äänen kuuleminen nauhalta vaatii kyllä hieman totuttelua… No, ihan hyvä toisaalta laittaa välillä itseään kunnolla likoon ja hieman ylitää mukavuusalueitaan. Laitoin videot myös nimelläni Youtubeen, jotta koko Suomen kansa saa nämä ”mestariteokset” avukseen. ;)

23 huhti

Hankehakemuksen laadintaa

logo

Näin aurinkoisena kevätpäivänä olisi töiden jälkeen voinut olla ehkä muutakin tekemistä kuin koneella istumista, mutta silhen se ilta kuitenkin tänään meni. Oli nimittäin viimeiset hetket laatia hakemus Opelix – OSAAVA oppilaitos -hankeen ”opetusmenetelmälliseen kokeiluun”. Hankkeen tarkoituksena on tukea innovatiivisten opetus- ja ohjaustilanteisiin soveltuvien oppimisratkaisuiden ja luovien opetusmenetelmien löytämistä, kehittämistä ja jakamista. Eli juuri sellainen hanke, jonka puitteissa voisi mahdollisesti saada toteuttaa mielessä pyörineitä ideoita opetuksen kehittämiseksi ja saada siitä vielä palkkaa! No huh!

Sivustoni on poikinut jo uusia tuttavuuksia; suurin osa vielä toistaiseksi virtuaalisia, mutta nyt myös ensimmäinen ihan livenä. Tämän päivän hakemuksen laadimme nimittäin yhdessä alueen toisen ammatillisen oppilaitoksen, ruotsinopettajan kanssa! Siis juuri tätä toivoinkin saavuttavani sivujeni kautta; uusia verkostoja, asiantuntijuuden ja kokemusten vaihtoa ja yhteistyötä! Opetus- ja kulttuuriministeriön OSAAVA-ohjelman tarkoitus onkin tukea juuri oppilaitosten verkostoyhteistyötä. Eli oikealla tiellä ollaan…

Mutta se, mitä opetusmenetelmällistä kokeilua mahdollisesti alamme ensi syksynä työstämään, jääköön vielä salaisuudeksi. Raportoidaan tästä aiheesta sitten enemmän, jos apuraha-anomus tärppää. Annetaan nyt kuitenkin sellainen vinkki, että aihe liittyy atto-ruotsiin, kinesteettisiin oppijoihin, ammatti- ja atto-aineiden integrointiin sekä TVT:n. Olipa varmasti suuri yllätys!;)

10 huhti

ITK 2014: Fronter-työpaja

Eilen vietimme kollegani Tuulan kanssa pitkän, mutta antoisan päivän Fronterin merkeissä Aulangolla ja illan Vanajanlinnassa Fronterin tarjoamilla kolmen ruokalajin illallisilla. Kyllä; luit oikein! Harvinaisia hemmotteluhetkiä tässä työssä. Kyseessä olivat ITK-päivät (interaktiivinen tekniikka koulutuksessa), joihin osallistuin ensimmäistä kertaa, vaikka tapahtuma on järjestetty jo 25 kertaa kotikaupungissani.

itkEmme osallistuneet varsinaiseen konferenssiin, vaan keskiviikon maksuttomaan Fronter-työpajaan. Meillä on Hyriassa (vielä) tällä hetkellä käytössä kaksi oppimisalustaa; Moodle ja Fronter. Ja vain toinen pitäisi valita käyttöön lähitulevaisuudessa. Moodleen olen tosiaan tämän lukuvuoden aikana perehtynyt oikein todenteolla ja luonnut sinne oppituntikokonaisuuksia ja kokonaisen 1 opintoviikon kurssin. Mielestäni minulla alkaa olemaan Moodlen perusteet ja mahdollisuudet nyt aika hanskassa.

Yksi asia, mitä Moodlessa olen aina ihmetellyt, on sen hankala käytettävyys. Jokaisen aktiviteetin laittaminen tuntuu olevan kymmenien eri valintojen takana (englanninkielisiä rastitettavia laatikkoja, vetovalikkoja, tyhjiä kirjoituskenttiä…). Jos sen käyttö kuitenkin olisi vain opettajalle hieman hankalaa, niin ehkä pystyisin sen kanssa elämään, mutta hankaluuksia on myös opiskelijalla. Jotenkin sen käytettävyys ei vastaa tätä päivää.

No nyt sitten päätimme tutustua Fronteriin, jospa tekisimme seuraavat verkkokurssimme sinne. Suunnitteilla olevat kurssit ovat ammattikorkeakouluun valmentavia kielikursseja (Tuula tekee enkun, minä ruotsin), joita AMK:n tähtäävät opiskelijamme kipeästi tarvitsevat. Nämä kurssit tulevat olemaan täysin verkossa ilman kontaktiopetusta. Tähän haimme ideoita workshopista.

fronter dinner

Ja myyntitiimi kyllä hoiti homman kotiin, nimittäin itse olen aivan innoissani ja ihmeissäni mm. Creaza-työkalun avulla tehtävistä tehtävätyypeistä. Vaikka mitä mahdollisuuksia kieltenopetukseen! Lisäksi älyttömän helppokäyttöinen tentti-työkalu oli iloinen yllätys Moodlen sillisalaatin jälkeen… Ja ehkä kuitenkin lopullinen sinetti päätökselleni oli erinomainen, ihmisläheinen asiakaspalvelu. Fronterin väki selvästi tekee ohjelmaa käyttäjilleen, ei itselleen ja haluavat kuulla käyttäjäkokemuksia ja auttaa opettajia ohjelman käytössä. Nyt ei puutu sitten enää muuta kuin aika kurssin tekemiseen. Intoa kyllä löytyisi, mutta alkaa olemaan lukkarin kaikki välit täynnä rästitöiden suorittajia, joiden olisi tarkoitus vielä tänä keväänä valmistua. Ajoissa ollaan liikenteessä ruotsin rästien suhteen…

Tosi mielenkiintoista olisi kuulla, mitä oppimisalustoja muilla on käytössä? Ja mitä tarjottavaa näillä on nimenomaan kieltenopetukseen? Käsittääkseni Fronteria ei ole monessa ammatillisessa koulussa vaan lähinnä peruskoulun ja lukion puolella? Vai miten on?