26 tammi

Svenska för närvårdare

Jag är här för dig 1Löytyipäs vihdoin rauhallinen hetki päivittää taas blogia ja lisätä materiaalia sivuille. Joulukuu – ja melkeinpä tammikuukin – on hurahtanut kyllä sellaisella vauhdilla, että ei ole meinannut löytyä aikaa työpäivien jälkeen mihinkään ylimääräiseen. Eikä kyllä aina oikein energiaakaan.

Uusi vuosi on tuonut jo nyt mukanaan vaikka mitä uusia haasteita omaan työhöni ammatillisen ruotsin saralla; niistä voinkin kirjoitella joku toinen kerta. Nyt ajattelin kertoa uusimmista lähihoitajien ruotsin materiaalilöydöistäni ja muutamasta uudesta ”tekeleestäni”. Olen nyt 3. jaksossa laajentanut alojani sosiaali- ja terveydenhoitoalalle ja nimenomaan aikuiskoulutuksen puolelle.

jag är här för dig 4Eroja huomaa kyllä hyvin nopeasti nuorten opetukseen: aikuisilla on mukana omat kynät ja paperit, edellisellä kerralla jaetut materiaalit, motivaatio on kohdallaan, työskentelytapa on oma-aloitteinen, opettajalle esitetään haastavia kysymyksiä… Melko harvinaista herkkua nuorisopuolella.

Olen opettanut kolmelle aikuiskoulutuksen ryhmälle seitsemän (!) tuntia putkeen ruotsia neljänä päivänä (yht. 28h lähiopetusta), eikä kukaan ole yhtenäkään iltapäivänä marissut, että ei jaksaisi enää yhtään ruotsintehtävää! Uskomatonta sitkeyttä! Luulin, että saman aineen opiskelu koko päivän olisi kurssien suurin haaste, mutta suurempi tuntuikin olevan – opettajan näkökulmasta – suuret tasoerot ja sen myötä tunnin ohjelman sunnittelu niin, että kaikilla olisi koko ajan jotain mielekästä tekemistä. Jokaisessa ryhmässä on ollut nimittäin sekä lukion käyneitä, lahjakkaita kieltenopiskelijoita sekä toisaalta peruskoulu-/ kansakoulupohjaisia opiskelijoita ja jopa maahanmuuttajia, joilla ei ole lainkaan ruotsin opintoja takana. Opiskelijoitahan tasoerot eivät ole tuntunut haittaavan, päinvastoin. On ollut ihana katsella, miten nopeammat auttavat hitaampia ja selvästi eri yksilöt ovat päässeet ”loistamaan” ruotsin tunneilla, kuin muiden aineiden tunneilla.

Kuvat tässä postauksessa ovat Folktingetin julkaisemasta hoitalan selkokielisestä suomi-ruotsi minisanastosta Jag är här för dig, jonka erään koulumme lähihoitajaluokan ammatinopettaja oli tilannut jokaiselle luokan opiskelijalle. Itse en koko minisanastosta ollut kuullut mitään ja siksi piti jakaa se samantein tälläkin. Aivan loistava apu opiskeluun ja työelämän tilanteisiin! Sanastoa voi kuulemma tilata maksutta Folktingetin sivuilta, mutta näköjään sen sisällön voi ladata netistä myös PDF-tiedostona. Loistavaa materiaalia opetukseen!

Tänään pelattiin ”välipalana” nopeasti kyhäämääni Kahoot-”mobiilitietokilpailua”, jonka aiheena olivat sairaudet, kehonosat ja sisäelimet ja niiden ruotsinkieliset nimet tietenkin. Kysymykset olivat mielestäni sen verran yksinkertaisia, että laitoin vastausajaksi vain 10 sekuntia. Peli on tietenkin kaikkien käytettävissä ja löytyy täältä.

Olen myös laatinut muutamiin Livets Puls -oppikirjan tehtäviin lisätehtäviä, jotka laitan tässä myös jakoon:

Kpl 6 Joakim har börjat skolan (PDF) (DOC), Kpl 7 Mamma och pappa tjatar hela tiden (PDF) (DOC), Kpl 10 På en kirurgisk avdelnig (PDF) (DOC).

29 maalis

Kieltenopettajien yhdistystoimintaa

kevätkoulutusOlen ollut jo useamman vuoden Hämeenlinnan seudun kieltenopettajat ry:n hallituksessa jäsenenä. Vastuualueeksi on muodostunut yhdistyksen nettisivut sekä erilaisten mainosten tekeminen toiminnastamme. Alkujaan päädyin pestiin hieman vaivihkaa, niin kuin ilmeisesti aika useasti käy näissä yhdistyshommissa; ensin suostuin pitkin hampain varajäseneksi ja siitä sitten vielä pidemmin hampain varsinaiseksi jäseneksi. Olen kuitenkin pitänyt kovasti yhdistystoiminnasta, pitkälti siksi, että yhdistyksemme hallitus on niin mahtava ja homma toimii! Meillä on ollut aina loistotiimi ja työt ovat jakautuneet tasaisesti jokaiselle, eikä toiminta näin ole kuormittanut ketään liikaa. Erityisen näppärää on ollut, että työkaverini Tuula toimii tällä hetkellä toista kautta puheenjohtajana, joten koulutusten ja muiden aktiviteettien suunnittelu on ollut helppoa työn ohessa.

Ainoa harmillinen seikka viime vuosien aikana on ollut jäsenien passiivisuus yhdistystoimintaan. On ollut välillä tosi suuri työ houkutella jäsenistöä tapahtumiimme, vaikka suurinosa on täysin maksuttomia ja vielä usein tarjolla on kustantajan sponsoroima illallinen. Tämä on kieltämättä välillä hieman laskenut mielialoja hallituslaisissa. Nyt tosin täytyy sanoa, että viime aikoina toimintamme on taas virkistynyt selvästi. Olemme saaneet uudistettua järjestettävien tapahtumien suuntaviivoja ja uskon, että tällä konseptilla saamme paremmin jäsenistöä liikkeelle ja järjestettyä vielä laadukkaampia tilaisuuksia myös tulevaisuudessa.

kevätkoulutus 2Tänään olikin hieno esimerkki onnistuneesta tapahtumasta! Selvittyämme aamun pienistä sähläyksistä (mm. sähköavain ei avannut koulun ulko-ovea, keittiön sulakkeet olivat palaneet ja piti valmistella aamiainen osallistujille…) kaikki alkoi luistaa lopulta mallikkaasti ja tiimi toimi kuin junan vessa! Järjestimme nimittäin Hämeenlinnassa, hienosti remontoidussa, järvinäköaloin varustetussa Kirkonkulman koulussa puolen päivän veso-koulutuksen. Paikalla oli 25 kanta-hämäläistä kieltenopettajaa kuulemassa Hämeenkyrön yhteiskoulun ruotsin ja venäjän lehtori Taina Salosen koulutusta aiheesta ”Sosiaalisen median ilmaiset sovellukset kieltenopetuksessa”. Eli allekirjoittanutta erittäin paljon kiinnostava aihe. Minulla saattoi jopa olla sormeni pelissä kouluttajaa ja aihetta valitessa… Hienoa oli myös saada koulutuksen sponsoriksi Pohjola-Norden, joka myös esitteli toimintaansa. Kiitos aktiivisille kieltenopettajille, että jaksoitte uhrata aurinkoisen lauantaiaamupäivän työasioille! Ja luonnollisesti myös Tainalle ja Ullalle! Tällaisten koulutusten voimalla jaksaa taas ideoida uusia tapahtumia! :)

26 helmi

Syvällä netin syövereissä …

Oheinen kuva hieman kuvaa viime viikkojen pääni sisäistä maailmaa. Netin tutkiminen ja materiaalin etsiminen on vienyt todenteolla mukanaan, tuoden samalla pienen ahdistuksen siitä, miten jälkeen olen jäänyt tässä TVT:n hyödyntämisessä opetuksessa. Kaikki opittu, luettu ja kuultu siis risteilee tällä hetkellä mielessäni sekavana könttinä, jota pitäisi alkaa vain jostain päästä purkamaan. Tullut ihan ”muutama” idea moodle-kurssien kehittämiseen ja luokkaopetuksen elävöittämiseen… Käsittämättömän paljon löytää alakohtaisia ideoita ja linkkejä opetukseen, kun vaan paneutuu asiaan ajan kanssa. Eipä ole ennen tätä projektia ikinä sitä aikaa tullut otettua.

sanapilvi

Erityisen suurella mielenkiinnolla olen lukenut Suomen eOppimiskeskuksen kehityspäällikön Anne Rongaksen sekä kemiläisen lukion ruotsin opettajan Susanne Nymanin blogeja, jotka myös lisäsin omaan blogilistaani. Aika kaukana ovat meikäläisen tietotekniset taidot ja pedagogiset kokemukset vielä näistä, mutta suunta nyt on ainakin oikea. Susannen blogista sain vinkin Kahoot-ohjelmaan ja hetihän sitä piti testata pienen tietovisan muodossa. Opiskelijoiden reaktiot (= ”Lisää tällaista!”) olivat tosi kivaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Onpa hienoa, että ihmiset jaksavat kirjoittaa kokemuksistaan blogeihin. Työnohjausta parhaimmillaan.

Mahtavaa on ollut myös positiivinen palaute, jota olen saanut sivuistani! Se on kannustanut eteenpäin. Kiitos kaikille ideoista ja materiaaleista, joita olette lähettäneet! Erityisen hienoa on ollut se, että löysin asiasta (yhtä) innostuneen kollegan, Heidin, Jyväskylän ammattiopistosta mukaan amisruotsin kehitystalkoisiin! Heidin kanssa ollaan itseasiassa tutustuttu jo vuonna 2012 opettajan työelämäjaksolla, jolloin olin JAO:ssa kuukauden seuraamassa hänen ruotsin opetustaan. Se oli sellaista vertaismentorointia/ verkostoitumista. Ja, miten arvokas kontakti siltä reissulta löytyikään! Enpä olisi vielä tuolloin arvannutkaan.